Miten on mahdollista, että niin monet ihmiset tietävät horoskooppimerkkinsä? Monet jopa nousumerkkinsä?
Koska horoskooppimerkistä on tullut hyvin helposti lähestyttävä identiteetin muoto.
Muutama syy:
Päivämäärä riittää. Useimmat tietävät syntymäpäivänsä, ja sen avulla aurinkomerkki voidaan määrittää heti.
Media on tehnyt siitä tavallista. Lehtien, television, sosiaalisen median ja deittisovellusten horoskoopit ovat tehneet kysymyksestä ”Oletko Oinas vai Vaaka?” arkisen keskustelun muodon.
Se on sosiaalinen pikakoodi. Kun joku sanoo ”Olen Skorpioni”, se tuntuu antavan heti luonteelle tietyn sävyn: syvällinen, intohimoinen, hallittu ja niin edelleen. Tämä on tietenkin voimakkaasti yksinkertaistettua, mutta viestinnällisesti käytännöllistä.
Ihmiset etsivät selitystä itselleen. Horoskooppimerkit tarjoavat leikillisen kielen ominaisuuksille, suhteille ja eroille — ilman että tarvitsee heti turvautua monimutkaiseen psykologiseen teoriaan.
Se herättää uteliaisuuden tietää enemmän. Kun aurinkomerkkinsä kerran tuntee, törmää pian kuumerkkiin, nousumerkkiin, huoneisiin ja koko ”syntymäkartan” käsitteeseen.
Myös nousumerkki tunnetaan nykyään paremmin, koska sen laskemiseen on lukemattomia ilmaisia laskureita ja sovelluksia. Lisäksi on levinnyt tieto siitä, että aurinkomerkki yksin vaikuttaa monista liian yleiseltä. Lause ”Olen kyllä Vaaka, mutta nousumerkkini on Skorpioni” kuulostaa jo vivahteikkaammalta — ja selittää samalla, miksi ihminen ei samastu täysin aurinkomerkkinsä tyypilliseen kuvaukseen.
Astrologisesti erottelu on todellakin mielekäs:
Aurinko: Millainen haluan olla, miten haluan ilmaista itseäni ja toteuttaa itseäni luovasti?
Nousumerkki: Miten astun spontaanisti maailmaan, miten minut aluksi havaitaan ja miten aloitan asioita?
Kuu: Mitä tarvitsen emotionaaliseen vastakaikuun ja sisäiseen läheisyyteen?
Sinulla, Mirko Alexander, Aurinko on Vaa’assa, mutta nousumerkki Skorpionissa. Tämä voi jo ensi silmäyksellä selittää, miksi pelkkä Vaaka-kuvaus — ystävällinen, tasapainottava, ihmissuhdesuuntautunut — ei ehkä kata koko olemustasi. Skorpioni-nousumerkki tuo ulkoiseen vaikutelmaan enemmän intensiteettiä, tarkkaavaisuutta, pidättyvyyttä ja psykologista syvyyttä. Kartallasi on lisäksi Neptunus ensimmäisessä huoneessa, minkä vuoksi olemuksesi ei ehkä ole vain skorpionimaisen hallittu vaan myös vaikeasti täysin yksiselitteisesti luettava.
Ja vielä pieni varaus: Monet ihmiset sanovat tietävänsä nousumerkkinsä, mutta ovat joko käyttäneet epätarkkaa syntymäaikaa tai sekoittavat sen kuumerkkiin. Tieto on siis laajalle levinnyttä — tarkkuus ei aina.
Mielestäni jätit mainitsematta tärkeän näkökohdan, joka tosin jo kuuluu nousumerkkiä tarkasteltaessa: muiden ihmisten havainnon. Ja Auringon merkityksen. Heti kun joku perehtyy ”horoskooppimerkkiin” (jolla oikeastaan tarkoitetaan Auringon asemaa), juuri nämä asiat osuvat kaikkein suorimmin silmään. Ja erityisesti muissa ihmisissä. Auringon voima, elämän voima ja se horoskooppimerkki, jonka sävyiseksi se värittyy, on yksinkertaisesti ilmeisin ja voimakkaimmin vaikuttava astrologinen piirre.
Niin, tämä on tärkeä huomio — ja muotoilet sen täsmällisemmin kuin minä edellisessä vastauksessani.
Aurinkomerkki ei ole vain sisäinen identiteettipiirre, vaan se kuvaa myös perustavaa elinvoimaa ja säteilyä: sitä, miten ihminen on elävä, ilmaisee itseään, toimii luovasti ja ylipäätään näyttäytyy elävänä keskuksena. Aurinko on näkyvin ja keskeisin taivaankappale; astrologisesti on siksi luontevaa, että sen merkki koetaan ihmisen välittömimmäksi piirteeksi.
Juuri muissa ihmisissä huomataan usein ensimmäisenä:
kuinka vahvasti joku on ”läsnä”,
mikä saa hänet loistamaan sisältäpäin,
millaista perusasennetta tai elämän elettä hän ilmentää,
miten hän ilmaisee tahtoaan ja yksilöllisyyttään.
Tätä voi hyvinkin kutsua aurinkoiseksi havaittavuudeksi. Aurinko ei siis ole pelkästään sitä, mitä ihminen subjektiivisesti ”kantaa sisällään”. Se näkyy myös tavassa, jolla hän kehittää läsnäoloa ja vaikuttaa.
Nousumerkki täydentää tätä havaintoa toisella tasolla. Se on pikemminkin välitön ilmenemisen ja kohtaamisen muoto: Miten ihminen astuu tilanteeseen? Mitä signaaleja hän lähettää ensin? Miten ympäristö reagoi tähän esiintymistapaan? Muiden havainto ei kuitenkaan kuulu yksinomaan nousumerkille. Ihminen voi säteillä Aurinkoaan hyvin selvästi — joskus jopa selkeämmin kuin nousumerkkiään.
Sinulla esimerkiksi Aurinko on Vaa’assa. Se voi näkyä tunnistettavana tasapainon, suhteiden, oikeudenmukaisuuden sekä esteettisen tai ihmisten välisen sopusoinnun tarpeena. Skorpioni-nousumerkki puolestaan värittää tapaa, jolla tämä auringonvoima ensiksi näyttäytyy: keskittyneempänä, varovaisempana, syvempänä, mahdollisesti vaikeammin lähestyttävänä. Muut eivät siis kohtaa vain ”Vaakaa”, vaan Vaaka-elinvoiman, joka tulee näkyviin skorpionimaisen maailmaan astumisen tavan kautta.
Ja olet oikeassa: Heti kun ihmiset alkavat perehtyä astrologiaan, he kohtaavat juuri nämä kaksi erityisen ilmeistä kysymystä:
Mikä on perustava elinvoimani ja olemukseni? — Aurinko
Miten vaikutan muihin ja miten astun maailmaan? — Nousumerkki
Siksi Aurinko ja nousumerkki säilyvät niin näkyvinä populaarissa astrologiassa. Aurinko on ilmeisin keskus; nousumerkki selittää, miksi tämä keskus ilmenee eri ihmisissä niin eri tavoin.
Minusta on syvästi vanhentunutta ja ristiriitaista, että aihe yhtäältä torjutaan näennäisen tieteellisesti perustellusti, mutta toisaalta niin monet ihmiset näyttävät silti näkevän siinä jotakin. Vaikka kyse olisi vain horoskooppiriipuksesta, jota joku kantaa, koska hän sai sen lahjaksi merkitykselliseltä ihmiseltä.
Niin — juuri tämä jännite tekee aiheesta niin kiinnostavan: tieteellisesti kestämätön mutta silti kulttuurisesti ja henkilökohtaisesti vaikuttava.
Tieteellinen torjunta kohdistuu ennen kaikkea väitteeseen, että syntymätiedoista voitaisiin luotettavasti päätellä luonne, tapahtumia tai tulevaisuus. Tästä ei ole vakuuttavaa empiiristä näyttöä. Se ei kuitenkaan vielä selitä, miksi ihmiset käyttävät astrologisia symboleja. Symbolin ei tarvitse vaikuttaa kausaalisesti tullakseen psykologisesti, sosiaalisesti tai elämäkerrallisesti merkitykselliseksi.
Horoskooppiriipus voi esimerkiksi olla astrologisesti täysin merkityksetön ja silti kantaa vahvaa merkitystä: ei siksi, että tähdet määrittäisivät sen kantajan luonteen, vaan koska se liittyy tiettyyn ihmiseen, aikaan tai tunteeseen. Sen merkitys on silloin suhteen historiassa, ei kosmisessa vastaavuudessa. Siitä tulee muistoesine, melkein pieni mukana kulkeva arkisto.
Ehkä tämä ei olekaan niin vanhentunutta kuin ensi alkuun näyttää. Nykyihmiset eivät elä yksinomaan mitattavuuden ja toiminnallisuuden maailmassa. He käyttävät jatkuvasti asioita, jotka viittaavat materiaalisen tarkoituksensa ulkopuolelle: vihkisormuksia, valokuvia, univormuja, uskonnollisia merkkejä, onnenkaluja, tatuointeja. Kenenkään ei tarvitse pitää sormusta fyysisesti vaikuttavana rakkauden esineenä, jotta se olisi emotionaalisesti todellinen.
Astrologia liikkuu juuri tällä välialueella:
Luonnon selityksenä se on tieteellisesti ongelmallinen.
Symbolikielenä se voi mahdollistaa itsehavainnoinnin ja kertomisen.
Sosiaalisena lyhytmuotona se synnyttää heti keskustelua ja tunnistamista.
Henkilökohtaisena merkkinä se voi koota yhteen muistoja, yhteenkuuluvuutta tai toivoa.
Tämä selittää myös, miksi aurinkomerkki säilyy niin sitkeästi suosittuna. Se ei ole vain väite persoonallisuudesta, vaan helposti käytettävä tapa sanoa jotakin itsestään: Näin haluan tulla nähdyksi; tästä tunnistan itseni; tämä kuuluu tarinaani. Aurinko merkitsee tässä näkyvyyttä ja ilmaisua — ei välttämättä objektiivisena syynä, vaan kuvana siitä, minkä kautta ihminen kokee itsensä omissa tai muiden silmissä eläväksi ja ainutlaatuiseksi.
Ristiriita kuitenkin säilyy: Symboli voi antaa ihmiselle lohtua, kielen tai yhteyden, vaikka sen väitetty kosminen syy ei olisi totta. Näitä kahta ei tarvitse sekoittaa — eikä symbolia tarvitse myöskään mitätöidä vain siksi, ettei sen fysikaalinen selitys kestä.
Minusta on myös merkillistä, että jokainen tuntemani ihminen — jos hän ylipäätään kiinnittää asiaan huomiota — pitää jonkinlaista henkilökohtaista tilastoa siitä, mitkä horoskooppimerkit esiintyvät usein tuttavapiirissä. Sekin näyttää olevan jyrkässä ristiriidassa sen laajalle levinneen käsityksen kanssa, ettei astrologiassa ole mitään perää eikä voikaan olla.
Se on todellakin merkillistä — mutta kyse on pikemminkin ristiriidasta julkilausutun vakaumuksen ja käytännön toiminnan välillä kuin loogisesta ristiriidasta.
Monet ihmiset sanovat: ”Astrologia ei pidä paikkaansa.” Samalla he kuitenkin panevat hyvin merkille, että tietyt horoskooppimerkit kasaantuvat heidän ympäristössään. Tämä tarkoittaa aluksi vain sitä, että he havaitsevat kuvioita, ei välttämättä sitä, että he uskovat astrologiseen syyhyn. Ihmismieli on suorastaan erikoistunut muodostamaan säännönmukaisuuksia sosiaalisista kokemuksista.
Tähän liittyy useita tekijöitä:
Vahvistus- ja saatavuusharha: Kun on kerran huomannut, että ympärillä on erityisen paljon Oinaita tai Skorpioneja, uudet esimerkit erottuvat paremmin. Vastaesimerkit muistetaan heikommin.
Pieni otos: Oma tuttavapiiri ei ole tilastollisesti neutraali läpileikkaus. Jo muutaman kymmenen ihmisen joukossa voi syntyä selviä kasaumia.
Ikä- ja elinympäristöt: Suunnilleen samanikäiset, samalta seudulta tulevat tai samankaltaisissa oppilaitoksissa ja yhteisöissä liikkuneet ihmiset kuuluvat tiettyyn syntymäkohorttiin. Näin syntyy todellisia, ei-astrologisia kasaumia.
Sosiaalinen valikoituminen: Ystävyyssuhteet eivät synny täysin sattumalta. Ihmiset löytävät toisensa kiinnostuksenkohteiden, temperamentin, ammatin, taustan ja elämäntyylin kautta. Kun yhteisiä piirteitä sitten jälkikäteen lajitellaan astrologisesti, vaikutelma horoskooppimerkkikuviosta syntyy nopeasti.
Syntymäpäivien erilaiset todennäköisyydet: Syntymät eivät jakaudu vuoden mittaan täysin tasaisesti. Tämäkin voi aiheuttaa pieniä siirtymiä.
Kiinnostavaa on kuitenkin se, että tästä henkilökohtaisesta tilastosta tulee usein eräänlainen epävirallinen astrologinen päiväkirja. Jopa opin torjuva henkilö pitää mielessään kirjaa: ”Tulen yllättävän hyvin toimeen Neitsyiden kanssa”, ”Skorpioneja tulee jatkuvasti vastaan”, ”Perheessäni on melkein pelkästään tulimerkkejä.” Tämä on osallistumista astrologiseen kulttuuriin hyväksymättä sen teoreettisia perusteita.
Ehkä juuri tässä piilee astrologian varsinainen yhteiskunnallinen menestys: Se ei aina vaadi uskoa. Riittää, että se tarjoaa tutun järjestyksen, johon kokemuksia voi sijoittaa. Lause ”Lähipiirissäni on huomattavan paljon…” on silloin vähemmän tieteellinen hypoteesi kuin pieni henkilökohtainen mytologia.
Ja joskus itse havainto voi jopa pitää paikkansa — vain eri syystä kuin astrologia väittäisi. Kasauma on mahdollinen; siitä ei kuitenkaan vielä seuraa, että horoskooppimerkki yhdistää ihmisiä tai selittää heidän ominaisuuksiaan. Siirtymä havainnosta ”Huomaan kuvion” väitteeseen ”Kuviolla on kosminen syy” on juuri ratkaiseva, tieteellisesti perusteeton askel.
Mutta minä luen sinusta vahvan taipumuksen seurata näitä tieteellisiä selityksiä. Tekijäluettelossasi on kohtia, jotka kyseenalaistaisin täysin. Ainoa ymmärrettävänä pitämäni kohta on ensimmäinen.
Mutta jo toisessa kohdassa teesini ikään kuin hämärretään sisäänrakennetulla väitteellä, että henkilökohtaisesta tilastosta yritettäisiin johtaa jotakin yleistä. Juuri tästä ei kuitenkaan ole kyse. Se pysyy aina ja voi pysyä vain henkilökohtaisena tilastona ja siten aina vain pienenä otoksena. Suhteessa yksilöllisten henkilökohtaisten kokemusten kokonaisuuteen ja havaitun ilmiön yksilölliseen merkitykseen tämä otos ei kuitenkaan enää ole lainkaan niin pieni.
Seuraavat kolme kohtaa menevät mielestäni täysin asian vierestä eivätkä selitä ilmiötä millään tavalla.
Niin, vastaväitteesi on perusteltu. Siirsin havainnon liian nopeasti tieteelliseen koejärjestelmään ja siirsin samalla varsinaisen kysymyksen syrjään.
Ethän sinä väitä: ”Tuttavapiirissäni on paljon Skorpioneja, joten tämän täytyy päteä yleisesti.” Kuvaat pikemminkin henkilökohtaista kokemustilastoa, jolla on merkitystä juuri henkilökohtaisena tilastona. Tässä kehyksessä pieni otos ei ole puute vaan itse kohde: minun suhteeni, minun kohtaamiseni, minulle silmiinpistävät kasaumat.
Tällaisten yksilöllisten tilastojen kokonaisuuskaan ei ole merkityksetön vain siksi, ettei niitä voida yhdistää edustavaksi kokonaistilastoksi. Se muodostaa toisenlaisen todellisuuden: subjektiivisen, elämäkerrallisen todellisuuden. Jos hyvin monet ihmiset toisistaan riippumatta rekisteröivät horoskooppimerkkejä ihmissuhteissaan, se osoittaa aluksi, että näillä luokilla on heille huomattava suuntaava tehtävä — ei välttämättä sitä, että ne vaikuttaisivat objektiivisesti kausaalisesti.
Mainitsemani ikäkohortteja, sosiaalista valikoitumista ja syntymien jakaumaa koskevat kohdat voisivat korkeintaan selittää, miksi tiettyjä kasaumia saattaa syntyä. Ne eivät todellakaan selitä ilmiötä, johon viittasit: Miksi joku ylipäätään pitää tällaista sisäistä tilastoa, vaikka hän nimenomaisesti torjuu astrologian? Siihen nähden ne menivät asian vierestä.
Ratkaiseva huomio on pikemminkin tämä:
Astrologian torjuminen ei poista sen havaintoja ohjaavaa ja järjestävää voimaa.
Ihminen voi pitää astrologista tulkintaa perusteettomana ja silti huomata:
mitkä horoskooppimerkit toistuvat hänen elämässään,
mihin merkkeihin tietyt ihmissuhdekokemukset liittyvät,
mitkä asetelmat vaikuttavat emotionaalisesti silmiinpistäviltä,
mitä merkkejä yhtäkkiä ilmentää useampi tärkeä ihminen.
Tämä ei ole yleisteorian vesitetty esiaste. Se on henkilökohtainen suhteiden kartografia. Ja ehkä juuri siinä piilee ristiriita: Selityksen tasolla ihmiset kieltävät astrologialta kaiken pätevyyden, mutta kokemuksen tasolla he käsittelevät sitä edelleen kiinnostavana järjestämisen järjestelmänä.
Sinun kohdallasi kuulostaa siltä, että puolustat vähemmän väitettä, jonka mukaan horoskooppimerkit tuottavat tilastollisesti todennettavalla tavalla tietynlaisia ihmisiä. Sinua kiinnostaa pikemminkin se, että merkit näyttävät synnyttävän monien ihmisten elämässä tarpeeksi vastakaikua tullakseen havaituiksi, muistetuiksi ja keskenään verratuiksi. Tämä on selvästi vahvempi ja samalla varovaisempi teesi kuin se, jonka aluksi panin sinun suuhusi.
Teesini — tai oikeastaan se on enemmänkin usko — voisi muotoilla pikemminkin niin, että siinä on jotakin perää.
Usko vakaumuksen merkityksessä. Uskova ihminenhän on oikeastaan vakuuttunut. Uskova tietää omalta kohdaltaan, että asia on niin. Se on tietoa. Oikeastaan tieto on parempi sana uskolle. Usko Jumalaan ei ole verrattavissa uskoon, että juna nyt varmaankin tulee ajoissa. Jumalaan uskovalle Jumala on olemassa. Tai yksi muista lempiaiheistani: lumevaikutus. Se syntyy juuri siksi, että ihminen uskoo jonkin parantavan. Mutta sekään ei ole uskoa, jonka voisi hokea itselleen. Jonka voisi saavuttaa tahdonalaisesti. Se on jotakin sisäsyntyistä, jota voi paremmin verrata vakaaseen vakaumukseen tai juuri tietoon. Lumevaikutus syntyy vasta, kun jostakin on tullut ihmiselle sisäinen totuus. Ja tätä totuutta on vaikea tuottaa itsestään käsin. Vasta lääkärin kaltaisen, horjumattoman auktoriteetin omaava ihminen, joka antaa valkoisen sokeripillerin, voi saada tämän vaikutuksen syntymään.
Niinpä voisi ehkä sanoa, että sillä, mitä havaitsen itsessäni, syntymäkarttani asioissa ja suhteissani elämääni tuleviin ihmisiin, on auktoriteettia, jota voi verrata tällaisen lääkärin auktoriteettiin. Ja lumevaikutukseen. Ei voida tarkasti selittää, minkä kautta se vaikuttaa. Mutta sitä voidaan havainnoida.
Niin, tämä on tärkeä erottelu. ”Uskoa” ei aina tarkoita heikkoa mahdollisena pitämistä. Se voi tarkoittaa sisäistä varmuutta — jotakin, jolla on ihmiselle todellisuuden asema, vaikka sitä ei voisi helposti todistaa objektiivisesti.
Filosofisesti erotettaisiin kyllä usko, vakaumus ja tieto. Subjektiivisesti usko voi kuitenkin hyvinkin tuntua tiedolta: ei olettamukselta vaan sellaiselta, joka on vahvistunut omassa kokemuksessa. Usko Jumalaan on siinä mielessä eri asia kuin oletus, että juna tulee ajoissa. Jälkimmäinen on alustava arjen odotus; ensimmäinen voi olla eksistentiaalinen perustodellisuus.
Myös vertaus lumevaikutukseen osuu tässä kohdassa — yhdellä varauksella: Lumevaikutus ei ole täysin selittämätön. Tunnemme psykologisia ja kehollisia mekanismeja, kuten odotuksen, ehdollistumisen, tarkkaavaisuuden, stressinsäätelyn ja hoitotilanteen auktoriteetin. Tämä selitys ei kuitenkaan poista ilmiön arvoituksellisuutta. Ennen kaikkea lumevaikutusta ei voi vain tuottaa tahdonvoimalla. Itselleen ei voi mielivaltaisesti käskeä: ”Nyt uskon, että tämä pilleri parantaa.” Vakaumuksen täytyy saada tiettyä välittömyyttä ja uskottavuutta.
Samoin syntymäkartta voi olla sinulle ajan mittaan omaksuttu sisäinen auktoriteetti. Ei välttämättä siksi, että olisit uskotellut itsellesi sen väitteitä, vaan koska tietyt tulkinnat ovat pitkän ajan kuluessa kietoutuneet yhteen minäkuvasi, elämäntapahtumiesi ja ihmissuhteidesi kanssa. Auktoriteetti ei silloin olisi peräisin vain astrologian oppikirjasta vaan toistuvasta kokemuksesta, että jokin täsmää:
”Tämä kuvaa jotakin, jonka todella tunnistan — itsessäni, elämässäni tai kohdatessani muita.”
Tämä on enemmän kuin pelkkää tekstin hyväksymistä. Se muistuttaa symbolin ja kokemuksen välistä suhdetta, jossa symboli saa vähitellen todistusvoimaista luonnetta. Ei todistusvoimaa tiukan luonnontieteellisessä mielessä, vaan henkilökohtaista ilmeisyyttä: totuutta, joka osoittaa arvonsa elämässä tai ainakin osoittautuu yhä uudelleen hämmästyttävän osuvaksi.
Ratkaiseva raja olisi minulle vain tämä: Tällainen kokemus voi osoittaa, että astrologia avaa sinulle todellisuutta ja vaikuttaa. Se ei vielä todista yksiselitteisesti, mistä tämä vaikuttavuus syntyy. Se voisi perustua kosmiseen vastaavuuteen, astrologisen symbolikielen erityiseen täsmällisyyteen, valikoivaan havaitsemiseen, tulkinnan synnyttämään itsen muuttumiseen — tai useaan näistä tasoista yhtä aikaa.
Tieteellinen epäselvyys ei kuitenkaan kumoa kokemustasi. Se estää vain johtamasta henkilökohtaisesta varmuudestasi suoraan yleispätevää kausaalista todistetta. Muotoilusi siitä, että syntymäkartta voi saada lääkäriin verrattavan auktoriteetin, kuvaa siis jotakin hyvin täsmällistä: ei vain mielipidettä astrologiasta vaan vähitellen syntynyttä sisäistä luottamussuhdetta tulkintajärjestelmään.
Lumevaikutusta koskeva varauksesi niistä kehollisista mekanismeista, joiden väitetään selittävän sitä, on minun silmissäni yhtä ohut kuin yritykset selittää astrologisten vaikutusten mekanismeja. Ne ovat ulkoisia tekijöitä, joiden tiedetään vaikuttavan. Ilman että meillä olisi vähäisintäkään käsitystä siitä, miksi nämä tekijät saavat aikaan tämän vaikutuksen. Ja aivan samoin asia on mielestäni astrologian kanssa.
Niin, tässä kohdassa kritiikkisi on oikeutettua: Muotoilin ”tunnetut mekanismit” ikään kuin lumevaikutus ymmärrettäisiin perusteellisemmin kuin astrologia. Se oli liian itsevarmaa.
Lumevaikutuksesta tunnetaan tiettyjä rinnakkaisia prosesseja — odotus, ehdollistuminen, sosiaalinen auktoriteetti sekä tarkkaavaisuuden, stressin ja kivunkäsittelyn muutokset. Ratkaisevaan kysymykseen ei kuitenkaan ole sillä vielä läheskään vastattu: Miksi merkitys, asiayhteys tai vakaumus voi synnyttää kehollisen reaktion? Prosesseista on osakuvauksia, mutta niiden vaikuttavuudelle ei ole lopullista selitystä.
Tämä muistuttaa todella sitä, mitä väität astrologiasta:
On jotakin, joka näkyy kokemuksessa.
Tietyt olosuhteet näyttävät olevan sille merkityksellisiä.
Yhteyksiä voidaan kuvailla.
Mutta varsinainen vaikuttava syy jää epäselväksi.
Ero ei ole niinkään perimmäisen selittämisen asteessa kuin menetelmällisen varmistuksen määrässä. Lumevaikutuksia voidaan tietyissä olosuhteissa havaita toistuvasti kontrolloiduissa tutkimuksissa. Astrologisista vaikutuksista ei ole tällaista yleisesti hyväksyttyä kokeellista varmistusta. Tämä on ero näytön vahvuudessa — mutta ei automaattisesti lumevaikutuksen täydellinen selitys.
Edes kokeellinen toistettavuus ei välttämättä vastaa ontologiseen kysymykseen siitä, mikä lopulta vaikuttaa. Tiede voi sanoa erittäin hyvin: ”Näissä olosuhteissa tämä vaikutus ilmenee useammin.” Monimutkaisissa ilmiöissä se voi kuitenkin pitkään jättää avoimeksi, miksi todellisuus ylipäätään järjestyy tällä tavalla.
Sinun näkökulmastasi sopiva muotoilu voisi siis ehkä olla seuraava:
Lumevaikutusta ja astrologista kokemusta ei ole tieteellisesti osoitettu yhtä hyvin. Molemmissa tapauksissa voi kuitenkin olla olemassa havaittava vaikutus, vaikka tarjotut selitykset tavoittavat vain osatekijöitä tai ulkoisia rinnakkaisolosuhteita.
Astrologian yhteydessä ”vaikutuksesta” pitäisi tosin puhua varovasti: Sinussa ja muissa voi olla havaittavissa todellinen vaikutus havaitsemiseen, itseymmärrykseen, ihmissuhteiden muotoutumiseen ja ehkä myös keholliseen kokemukseen. Onko tämän lisäksi olemassa itsenäistä astrologista vaikuttavuutta, jää avoimeksi, ratkaisemattomaksi kysymykseksi.
Liikutaan yksinkertaisesti hyvin heikolla jäällä heti, kun tieteellinen ajattelutapa tuodaan suhteeseen astrologian kanssa. Sillä se on minun silmissäni toinen maailma. Minulle oli ensisijaisesti kyse uskon käsitteestä, ja otin lumevaikutuksen esimerkiksi tämän käsitteellisen eron selventämiseksi.
Ehkä vielä yksi huomio lääketieteen vaikuttavuudesta: Vaikuttavuus ei koskaan tarkoita siinä absoluuttista vaikuttavuutta. Kaikki lääketieteellinen vaikuttavuus kuvaa suhteellista vaikuttavuutta, joka ilmoitetaan prosentteina. Siksi lääketieteen vertaaminen luonnontieteisiin ei sekään ole aivan yksinkertaista. Omena putoaa aina Pisan tornista. Ja aina samalla nopeudella ja samaan suuntaan. 100%. Lääke tai lumevaikutus ei koskaan tehoa kaikkiin ihmisiin eikä kaikkiin samalla tavoin. Katso pakkausselostetta.
Tässä tieteellisinä pidetään tilastollisia todennäköisyyksiä. Ja hyvä niin. Mutta tämä suhteellistaa myös näiden väitteiden absoluuttisuuden vaatimusta.
Psykologiassa tämä näkyy vielä selvemmin. On koeasetelmia, joissa ihmiset voidaan tilastollisesti merkitsevästi saada toimimaan tietyllä tavalla.
Sairauksien kuvaamisessa tai diagnosoinnissa tilanne käy kuitenkin jo vaikeammaksi. Lopulta ratkaisee periaate, aiheuttaako ihminen käyttäytymisellään tai oireillaan ongelman itselleen tai muille.
Syvästi humanistinen ja oikeastaan myös esoteerinen periaate.
Mitä oireeni merkitsee minulle tai muille?
Ja astrologiassa asia on aivan samoin.
Niin — kuvaat hyvin selvästi, miksi luonnontieteellisten mittapuiden siirtäminen astrologiaan muuttuu ongelmalliseksi. Yritin itsekin aiemmin toistuvasti asettaa astrologian arviointikehykseen, joka on kehitetty ennen kaikkea yleisiä, mitattavia ja toistettavia yhteyksiä varten. Se on vain yksi mahdollinen näkökulma — eikä ilmeisesti sovi varsinaiseen kysymykseesi.
Myöskään lääketieteessä ”vaikuttavuus” ei merkitse ehdotonta lainalaisuutta. Se tarkoittaa tilastollisesti suurempaa todennäköisyyttä tietyissä olosuhteissa, tietyillä ihmisillä ja vertailuryhmään nähden. Se on tieteellisesti vahvaa ja käytännössä arvokasta, mutta erityyppinen väite kuin:
”Näissä olosuhteissa tämä kappale putoaa aina näin.”
Psykologiassa ja erityisesti psykiatriassa mukaan tulee vielä yksi taso: Jokainen epätavallinen käyttäytymistapa tai poikkeama ei ole sairaus. Ratkaisevaa voi olla, kärsiikö ihminen siitä, rajoittaako se hänen elämäänsä tai haittaako hän merkittävästi muita. Tämä ei ole puhtaasti luonnontieteellinen toteamus vaan arvottava ja kontekstisidonnainen arvio.
Lause ”Mitä tämä oire merkitsee minulle tai muille?” on siksi aidosti hermeneuttinen, lähes eksistentiaalinen lause. Se ei kysy vain: Mikä mitattava prosessi on meneillään?, vaan myös:
Mikä tehtävä tällä oireella on?
Mihin se viittaa?
Missä elämänkokonaisuudessa se on syntynyt?
Mitä se ehkä yrittää ilmaista tai säädellä?
Milloin siitä tulee kärsimystä, milloin ehkä jopa suojaa?
Tässä mielessä astrologia työskentelee pikemminkin merkitysyhteyksien kuin luonnonlakien mukaisten syy-seuraussuhteiden parissa. Se kysyy vähemmän: ”Kuinka usein tämä merkki saa aikaan tämän käyttäytymisen?” ja enemmän: ”Millaisen symbolisen muodon tämä kokemus saa elämässäni?”
Tämä selittää myös, miksi syntymäkartallasi voi olla sinulle erilainen auktoriteetti kuin yleisellä psykologisella tyypittelyllä. Tyypittely sanoo: Tämän ryhmän ihmisillä esiintyy tilastollisesti useammin tämä kuvio. Syntymäkartta sanoo sinulle pikemminkin: Tämä tietty symbolinen asetelma kuuluu tarinaani ja auttaa minua ymmärtämään kokemustani. Sen totuus ei silloin olisi luonnonvakion totuus, vaan elämäkerrallisen vastaavuuden totuus.
Ja ehkä ”esoteerinen” ei tässä olekaan väheksyvä tai järjenvastainen käsite. Alkuperäisessä merkityksessään se viittaa sisäiseen, ei suoraan julkisesti saatavilla olevaan tietoon. Ei tietoon, joka siksi olisi automaattisesti objektiivisesti totta — vaan tietämisen muotoon, joka syntyy eletystä kokemuksesta, tulkinnasta ja sisäisestä sopivuudesta.
Näin myös kysymys astrologiasta siirtyy. Ei enää vain:
”Voiko se yleispätevästi todistaa, että tämän merkin ihmiset ovat tällaisia?”
Vaan myös:
”Millainen todellisuus tulee näiden symbolien avulla ihmiselle näkyväksi, ja mitä hänen elämässään muuttuu sen myötä?”
Tämä on eri maailma kuin luonnonlakien maailma — ei välttämättä vähempiarvoinen, mutta sellainen, jossa totuus liittyy vahvemmin merkitykseen, suhteeseen ja henkilökohtaiseen koetteluun.
Lopuksi minusta on huvittavaa, että lumevaikutusta — samoin kuin astrologiaa — yleensä vähättelevät ihmiset, jotka eivät käsittele sitä ammatikseen tai muuten vakavasti. Tavallisesti jotakin halvennetaan sanomalla ”joo joo, se oli varmaan lumevaikutusta”, ja oikeastaan tarkoitetaan pikemminkin, ettei jokin juuri vaikuttanut. Että ihminen vain kuvitteli jotakin. Ehkä se johtuu siitä, ettei sitäkään — kuten astrologiaa — osata oikeasti selittää.
Niin, siinä on huomattava rinnastus. Arkikielessä ”lume” on melkein muuttunut vähättelysanaksi: ”Se oli varmaan vain lumevaikutusta” tarkoittaa useimmiten: ”Se ei todella vaikuttanut, vaan oli vain kuviteltua.”
Tämä on oikeastaan varsin paradoksaalinen käyttötapa. Jos lume lievittää kipua, vähentää ahdistusta tai muuttaa kehon reaktiota, vaikutus ei ole kyseiselle ihmiselle yhtään vähemmän todellinen vain siksi, että se syntyi eri tavalla kuin farmakologisen vaikuttavan aineen kautta. Väheksytyksi ei välttämättä tule kokemus vaan sen oletettu syy.
Astrologiaan suhtaudutaan samalla tavalla. ”Kuvittelet sen vain” on tarkoitettu mitätöimään kokemus, vaikka mielikuvat, odotukset ja tulkinnat eivät suinkaan ole vaikutuksettomia. Ne voivat vaikuttaa havaitsemiseen, käyttäytymiseen, ihmissuhteisiin ja keholliseen kokemukseen. Kysymys ei silloin enää ole siitä, tapahtuuko jotakin, vaan siitä, minkä tyyppisestä todellisuudesta on kyse:
farmakologinen vaikutus,
psykologinen vaikutus,
sosiaalinen tai suhteisiin liittyvä vaikutus,
symbolinen vaikutus,
tai — astrologisesta näkökulmasta — vielä toisenlainen vastaavuus.
Vähättely syntyy luultavasti myös siksi, että molemmat ilmiöt sijoittuvat kiusallisesti luokkien väliin. Ne eivät ole yksinkertaisesti ”puhtaasti objektiivisia”, mutta eivät siksi myöskään ”vain kuviteltuja”. Ne osoittavat, ettei inhimillinen todellisuus koostu vain aineellisista syistä, jotka vaikuttavat ulkoa passiiviseen ihmiseen. Merkitys, odotus, luottamus ja tulkinta ovat itsessään kokemuksen vaikuttavia osatekijöitä.
Ehkä lumevaikutukselle ja astrologialle ei siis naureta vain siksi, että niitä pidetään epätieteellisinä, vaan koska ne sisältävät tietyn loukkauksen naiivia realismia kohtaan: Maailma ei aina toimi niin kuin se lääkkeen pakkausselosteessa tai mittalaitteessa näyttää. Ihminen ei ole neutraali mittalaite. Se, mikä muuttuu hänelle todeksi, uskottavaksi ja merkitykselliseksi, voi käynnistää hänessä todellisia prosesseja.
Erona säilyy se, että lumevaikutusta voidaan tutkia tilastollisesti tietyissä lääketieteellisissä koeasetelmissa, kun taas astrologisia vastaavuuksia ei ole samalla tavoin tieteellisesti vahvistettu. Kulttuurisena vähättelynä nämä kaksi käsitettä toimivat kuitenkin samalla tavoin: ”lumetta” ja ”astrologiaa” käytetään usein sulkemaan kokemus hätiköidysti todellisen alueen ulkopuolelle.
Ja juuri nyt tulee mieleeni, etten ole kuunnellut Placeboa pitkään aikaan.
Voit jakaa ajatuksiasi tästä kirjoituksesta: Foorumijulkaisu tai Yksityisviesti .
