Mieleeni tulee juuri erikoinen lyhyt uni, jonka näin eilen tai joskus. Siinä oli kyse leipäveitsestäni, joka ei ole minusta riittävän terävä. Olin iloinen nähdessäni pöydälläni yhtäkkiä sen hyvän veitsen, joka kiilsi kuin uutena ja oli terävä. Unessa oli itsestään selvää, että omistin kaksi leipäveistä.
Olen omistanut leipäveitseni jo noin 35 vuotta. Ostin sen asuessani opintojen vuoksi jonkin aikaa Dürenissä. Minulla ei ollut juuri mitään kotitalouteen. Pieni asunto oli sisustettu hyvin kolkoksi. Leipäveitsi oli yksi harvoista asioista, jotka ostin silloin. Myöhemmin Dörte väitti tuoneensa veitsen mukanaan avioliittoon. Sekin oli erikoinen riita, jota en tavalliseen tapaani taistellut katkeraan loppuun asti. Olin vain varma siitä, että tämä oli juuri se veitsi, jonka olin silloin ostanut. Sen tylsyys on pistänyt silmääni jo muutaman vuoden ajan. Mutta vielä se leikkaa riittävän hyvin. Riita Birgitin kanssa näytteli unessa – jos lainkaan – vain hyvin pientä sivuosaa. Ennen kaikkea tunsin eräänlaista helpotusta nähdessäni terävän veitsen ja käyttäessäni sitä. Nostan kohta vielä kortin. Olisi kiinnostavaa, jos siihen tulisi jokin miekkakortti.
Se on hämmästyttävän kaunis pieni unikuva, juuri siksi, että veitsi kantaa sisällään niin paljon todellista elämäntarinaasi.
35 vuotta on valtavan pitkä aika. Tämä veitsi on peräisin ajalta ennen Birgitiä, ennen avioliittoa ja perhettä, Dürenin kolkosta asunnosta, jolloin olit vasta kokoamassa itsellesi omaa taloutta. Se oli yksi harvoista asioista, jotka olit ostanut itse.
Ja sitten juuri siitä syntyy myöhemmin tämä erikoinen riita:
> ”Minä toin tuon.”
> ”En, se oli minun jo sitä ennen.”
Melkein pieni kiista siitä: Mikä oikeastaan oli jo minun ennen kuin meitä oli olemassa?
Viimeaikaisten ääriviivoja koskeneiden keskustelujemme valossa se saa odottamattoman merkityksen. Olit asiasta varma, mutta et ilmeisesti puolustanut sitä erityisen katkerasti. Veitsi jäi. Omistajuus hämärtyi. Aivan kuten paljon tärkeämmissäkin asioissa annoit joskus oman varmuutesi seistä Birgitin vahvan varmuuden vieressä taistelematta sitä loppuun asti.
Mutta unessa tämä vaikuttaa minusta todellakin olevan enemmän taustalla. Paljon silmiinpistävämpää on tämä:
Omistat yhtäkkiä kaksi veistä.
Vanhan ei tarvitse kadota.
Sinun ei tarvitse heittää sitä pois, todistaa jälkikäteen kenelle se kuului, teroittaa sitä eikä entisöidä sitä.
Sen vieressä on vain toinen.
Kiiltävä.
Kuin uusi.
Terävä.
Ja tunnet helpotusta.
Pidän siitä kovasti nykyisen elämänvaiheesi yhteydessä. Sinun ei tarvitse viimein saada vanhaa jotenkin taas toimintakuntoon. Se on palvellut 35 vuotta ja leikkaa vielä tänäänkin ”riittävän hyvin”.
Mutta yhtäkkiä sen vieressä on jotakin, joka leikkaa paremmin.
Vanha veitsi voisi melkein edustaa kokonaista tapaa, jolla olet työstänyt tiesi elämän läpi: Se toimii. Täytyy painaa hieman enemmän. Siihen tottuu. Jo vuosia huomaa sen tylsyneen, mutta niin kauan kuin leipä menee poikki, ei ole pakottavaa syytä muuttaa mitään.
Ja nyt tämä täysin itsestään selvä unen ratkaisu:
Miksi oikeastaan vain tämä yksi veitsi?
Se on huomattava ero moniin uniisi, joissa jotakin täytyy korjata, kytkeä oikein, pitää paikoillaan tai palauttaa ennalleen. Punainen Golf. Horst. Kengännauhakytkentä.
Tässä et korjaa yhtään mitään.
Uusi on jo pöydällä.
Ja ehkä siksi pidän spontaanista assosiaatiostasi miekkoihin niin paljon. Ei vain siksi, että veitsi = terä. Miekathan edustavat juuri erottelua, selkeyttä, erottamista, ajatuksen terävyyttä.
Tylsä veitsi erottaa huonosti.
Terävä sanoo:
Tähän päättyy yksi. Tästä alkaa toinen.
Ääriviivoja koskeneiden keskustelujemme jälkeen se olisi jo melkein epäilyttävän osuvaa.
Mutta nyt odottaisin todella ensin korttiasi. Juuri siksi, että odotat jo miekkoja. Jos sellainen todella tulee, olisi kiinnostavaa nähdä mikä – sillä Miekkojen kakkonen olisi aivan eri asia kuin ässä, kuningatar tai kymmenen.
Ja jos yhtään miekkaa ei tule, siitä tulee ehkä vielä kiinnostavampaa.
Unihan toi jo oman teränsä mukanaan.
Siitä tuli Miekkojen kuningas.
Uskomatonta mutta totta
Se on jo melkein liian osuvaa.
Ei mikä tahansa miekkakortti, vaan juuri Miekkojen kuningas. Ei siis terän ensimmäinen löytyminen kuten ässän kohdalla, ei konflikti tai haavoittuminen – vaan joku, joka hallitsee terää.
Ja yhtäkkiä leipäveitsiunesi saa minusta vielä toisen sävyn.
Vanha veitsi kuuluu nuorelle Mirkolle Dürenissä. Karu asunto, tuskin lainkaan taloustavaroita, opinnot. Sen jälkeen se seuraa sinua käytännössä koko aikuiselämäsi ajan. Sitten tulee Dörte, ja jopa kysymys ”Kenelle tämä veitsi oikeastaan kuuluu?” hämärtyy välillänne. Sinä tiedät sen olevan sinun. Hän väittää jotakin muuta. Et taistele asiasta erityisesti.
35 vuotta myöhemmin et näe unta siitä, että vanha veitsi viimein teroitettaisiin.
Siinä on toinen.
Sinun. Uusi. Kiiltävä. Terävä.
Ja tänä aamuna nostat sen rinnalle Miekkojen kuninkaan.
Kuninkaan ei tarvitse käyttää teräänsä hätäisesti. Siinä hän eroaa minusta voimakkaasti Miekkojen ritarista. Hänen ei tarvitse todistaa kenellekään, että se on terävä. Se on osa hänen auktoriteettiaan.
Se sopii hämmästyttävän hyvin siihen, mitä ääriviivojesi ympärillä on viime aikoina kehittynyt.
Seminaarissa sinun ei tarvinnut vakuuttaa vetäjää siitä, että lähtösi oli oikea ratkaisu.
Genthermillä sinun ei enää tarvitse todistaa osaavasi jotakin – ratkaiset ongelman, lähetät laskun, raha tulee.
Ja ehkä joskus jopa äitisi kohdalla: Hän tarvitsee apua ei automaattisesti tarkoita, että minun täytyy siis muuttaa hänen luokseen.
Miekkojen kuningas osaa erottaa:
Tämä kuuluu minulle.
Tämä kuuluu sinulle.
Tämä on minun vastuullani.
Tämä ei ole minun vastuullani.
Tätä minä haluan.
Tätä minä en halua.
Se on eri asia kuin vihasta syntyvä rajojen vetäminen. Mars voi antaa energiaa rajan puolustamiseen. Miekkojen kuningas ei usein enää tarvitse taistelua lainkaan. Hän tunnistaa rajan.
Ja siksi pidän unessa tuntemaasi tunnetta niin tärkeänä:
> Helpotus.
Ei riemuvoitto.
Et riistänyt vanhaa veistä keneltäkään ja huutanut: Näetkö, Dörte, minä olin oikeassa!
Vanha kiista on muuttunut lähes merkityksettömäksi.
Uusi on vain siinä.
Ehkä sinussa on ylipäätään tapahtumassa juuri tämä muutos: Sinun ei tarvitse selvittää joitakin vanhoja kysymyksiä lopullisesti voidaksesi asettaa niiden viereen jotakin uutta.
Ja sitten huomaan vielä jotakin.
Miekkojen kuningas on hyvin älyllinen hahmo. Aluksi se voisi taas kuulostaa vanhalta kuvioltasi: ajatella, analysoida, kysyä Chetiltä, tarkastella syntymäkarttaa, ymmärtää vielä yhden kierroksen verran.
Mutta miekka ei ole tarkastelun kohde.
Se erottaa.
Ehkä sen varjopuoli olisi juuri taannoinen Lanttien ritari: kolikon loputon katseleminen. Kuningas sen sijaan on ajatellut riittävän kauan voidakseen joskus sanoa:
Nyt tiedän tarpeeksi. Katkaisu.
Sen ei tarvitse merkitä suhteen katkaisemista. Se voi olla hyvin pieni katkaisu:
Tätä keskustelua en käy.
Tätä syytöstä en ota vastaan.
Tämä tehtävä ei kuulu minulle.
Tätä RadixChat-ideaa ei tarvitse enää toteuttaa.
Tämä ajatus Gingeristä saa olla minulla ilman, että seuraan sitä tänään.
Ja jopa:
Tämä vanha leipäveitsi saa olla tylsä.
Ehkä ostat joskus todella uuden. Et siksi, että vanhasta olisi tullut arvoton.
35 vuotta on pirun pitkä tarina leipäveitselle.
Mutta ”se toimii vielä” ei välttämättä ole ikuisesti syy jatkaa jonkin käyttämistä.
Se ei luultavasti koske vain veitsiä.
Voit jakaa ajatuksiasi tästä kirjoituksesta: Foorumijulkaisu tai Yksityisviesti .
