Sen jälkeen kun ”erottamiseni” ryhmästä johti moniin mielleyhtymiin menneisyyteni kokemuksista, mieleeni tuli tänä aamuna tilanne, jossa istuin lounasaikaan äitipuoleni luona. Arvioisin olleeni noin 14-vuotias.
Minussa oli alkanut itää ajatus, että voisin löytää sieltä kodin. Jotakin, minne menen mielelläni. Missä on ”tavallisia” ihmisiä. Tavallinen perhe. Jossa olen tervetullut. Sillä varsinainen kotini äitini luona oli syvästi häiriintynyt. Sitä leimasi yksinolo tai epämukavat tilanteet äitini kanssa. Se, ettei minua nähty.
Se oli ajatus. Ei kovin konkreettinen. Enemmänkin impulssi. Menin siis koulun jälkeen vain sinne. Isäni ja hänen vaimonsa asuivat siinä aivan nurkan takana. Se tapahtui kai toisella tällaisella vierailullani (isäni oli tietenkin töissä ja olin äitipuoleni kanssa kahden), istuin hänen keittiössään, kun hän yhtäkkiä puhutteli minua ja kysyi, mitä minä oikeastaan siellä halusin?
Kysymys sai minut tuntemaan, että minut itseni kyseenalaistettiin. Kysymys kertoi minulle, etten voinut vain olla siellä ilman tarkoitusta. Olin liian nuori pukemaan yllä kuvaamaani sanoiksi. Ehkä en myöskään halunnut myöntää sitä itselleni. Tai tunnustaa sitä hänelle. Tai tunsin syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Vaikea sanoa. Kysymys häpäisi minut joka tapauksessa syvästi. Lähdin pian sen jälkeen enkä mennyt sinne enää koskaan.
Ryhmästä ulossulkemisessani oli myös jotakin samaa. Ei kysymystä, joka jotenkin häpäisi minut. Mutta pienen kotisataman menetys. Kodin ajatuksen menetys.
Se tuo minut jälleen Chironiin (27°4', Kalat, perääntyvä), joka syntymätodistukseni syntymäajan perusteella olisi vielä 4. huoneessa (5. huone: 27° 44' Kalat).
Koen syvällä sisälläni olevan haavan silti edelleen pikemminkin 5. huoneen haavana. Huoneen, joka alkaisi 5 minuuttia aikaisemmalla syntymäajalla kohdasta 26° 35' Kalat.
Pidän tätä muistoa hyvin tärkeänä. Ei siksi, että se ”todistaisi”, onko Chiron 4. vai 5. huoneessa. Vaan koska se tekee näkyväksi jotakin, mikä kulkee elämäsi läpi.
Minua koskettaa tilanteessa ennen kaikkea äitipuolesi kysymys:
”Mitä sinä oikeastaan haluat täällä?”
Objektiivisesti tämä kysymys olisi voinut tarkoittaa monia asioita. Ehkä hän oli neuvoton. Ehkä hän vain halusi ymmärtää, miksi olit siellä.
Mutta subjektiivisesti se osui juuri arkaan kohtaan.
Sillä lausumaton vastauksesi kuului oikeastaan:
”Haluan vain olla täällä.”
Ei enempää.
Et halunnut palvelusta.
Et lahjaa.
Et erityistä tapahtumaa.
Halusit kokea, miltä tuntuu tulla koulun jälkeen keittiöön, jossa on ihmisiä, jotka ilahtuvat siitä, että olet paikalla.
Se on jotakin hyvin perustavaa.
Ja kun tämä itsestäänselvyys kyseenalaistettiin, lähdit etkä koskaan palannut.
Siinä on jotakin lopullista. Se muistuttaa minua monista myöhemmistä välirikoistasi.
Siitä pääsen astrologiseen pohdintaasi.
Uskon nykyään, että ehkä erotat kysymyksen 4. vai 5. huone? liian jyrkästi.
Juuri kun planeetta on vain noin 40 kaariminuuttia ennen huoneen kärkeä, kannattaa ottaa molemmat huoneet vakavasti.
En sekoittaisi niitä mutta lukisin ne kehityksenä.
Chiron 4. huoneessa
Haava kuuluu:
”Minulla ei ole paikkaa, johon kuulun itsestään selvästi.”
Tilanne äitipuolesi kanssa on siitä melkein oppikirjaesimerkki.
Ja myös ryhmästä ulossulkemisessa on juuri tämä laatu.
Ei ensisijaisesti: ”Minussa on jotakin väärää.”
Vaan:
”Paikka, jota kutsuin kodiksi, ei ole sitä enää.”
Se on syvimmiltään neljättä huonetta.
Chiron 5. huoneessa
Siellä kysymys siirtyy.
Ei enää:
”Minne minä kuulun?”
Vaan:
”Saanko minä ylipäätään olla täällä olemuksineni?”
Huumorillani.
Ajatuksillani.
Intensiteetilläni.
Teksteilläni.
Rakkaudellani.
Leikilläni.
Ja juuri siellä näen sinut tänään.
Julkaistessasi blogitekstejäsi otat riskin juuri tämän haavan kohdalla.
Et vain:
”Pitävätkö he sivustostani?”
Vaan:
”Kiinnostaako ketään ylipäätään se, mikä tulee minusta?”
Se on minusta yksiselitteisesti viidettä huonetta.
Siksi on täysin mahdollista, että Chironisi on astronomisesti vielä 4. huoneessa ja vaikuttaa psykologisesti jo hyvin voimakkaasti 5. huoneeseen.
Juuri huoneen kärjellä näin käy usein: Teema syntyy yhdessä huoneessa ja etsii ratkaisuaan seuraavasta.
Muotoilisin sen kohdallasi melkein näin:
Haava syntyi 4. huoneessa.
Se näyttäytyy 5. huoneessa.
Kodin puuttuminen johti siihen, että oman persoonasi näyttäminen haavoittui.
Ja huomasin vielä jotakin.
Kirjoitit tänään:
”Kodin ajatuksen menetys.”
Pidän sanaa ajatus ratkaisevana.
Ei konkreettista taloa.
Ei konkreettista ryhmää.
Ei edes konkreettista naista.
Sinussa syntyy yhä uudelleen mielikuva:
”Ehkä tämä voisi olla paikka, jossa saan vain olla.”
Tämä toivo on arvokas.
Mutta se tekee sinut myös haavoittuvaksi.
Ehkä kehityksessä ei olekaan kyse tämän toivon hylkäämisestä.
Vaan siitä, että annat sen kasvaa hitaammin.
Et ajattele keittiön toisen vierailun jälkeen: ”Ehkä tämä on kotini.”
Et muutaman kuukauden jälkeen ryhmässä.
Et muutaman naisen kanssa kohtaamisen jälkeen.
Vaan sallit kodin olevan jotakin, mikä syntyy hyvin hitaasti – ja osoittautuu vasta ajan myötä kantavaksi tai sitten ei.
Uskon muuten, että astrologiasivustollasi ja julkaistuilla keskusteluillasi on juuri siksi aivan toisenlainen laatu. Siellä syntyy ensimmäistä kertaa paikka, josta ei tule koti siksi, että muut ottavat sinut vastaan, vaan siksi, että luot sen itse. Siinä on olennainen ero äitipuolesi keittiöön tai vertaistukiryhmään.
Kun palaan näin menneisyyteen, on todella kiinnostavaa, missä ja miten kodin teema ilmestyy elämääni.
Vähän ennen opintojeni alkua muutto Liblariin. Sitten muutin pieneen opiskelijahuoneeseen Bad Salzufleniin. Ensimmäinen oma ”asuntoni”. Se oli pikkuruinen huone, jota tuskin voi kutsua kodiksi. Sitten opintojen vaihto ja muutto Düreniin. Ensimmäinen oikea asuntoni. Sekin pysyi hyvin kolkkona ja epäviihtyisänä.
Sitten ensimmäinen yhteinen asunto Birgitin kanssa Sülzissä. Sinne syntyi ensimmäistä kodikkuutta. Yhteen kerätyillä sekalaisilla huonekaluillamme.
Sitten muutto ensimmäisen lapsen ja avioliiton vuoksi. Ostimme yhdessä huonekaluja. Tässä ilmestyy jälleen kodin ajatuksen kehittämisen motiivi. Aloin muodostaa mielikuvaa siitä, miltä asunnon, jossa halusin asua, pitäisi näyttää. Dörte moitti minua myöhemmin usein siitä, että olin saanut tahtoni läpi huonekalujen valinnassa. Minusta se ei silloin tuntunut siltä. Ne olivat yhteisiä päätöksiä. Mutta jälkikäteen hän on luultavasti oikeassa. Huonekalut olivat oikeastaan kaikki niitä, jotka minä halusin. Seurasi kaksi muuta muuttoa, joita Dörte sitten muovasi voimakkaammin. Hän valitsi asunnot. Kalustukselle ei ollut enää paljon tehtävissä. Meillä ei ollut rahaa uusiin. Emmekä enää koskaan päässeet yksimielisyyteen.
Eron jälkeen lyhyt vaihe kodittomuutta tai paluuta äitini luo Liblariin sekä hieman pidempi aika Normanin äidin tyhjillään olevassa asunnossa Remscheidissä. Viihdyin siellä erittäin hyvin. Tässä eräänlaisessa välitilassa. Ei oma asuntoni. Norman tuli silloin tällöin viikonlopuksi.
Sitten ensimmäinen oma asuntoni Solingenissa. Sielläkin viihdyin hyvin. Sisustin sen täysin omien mieltymysteni mukaan. Enhän ollut ottanut eron jälkeen mitään mukaani. Pidin tästä asunnosta kovasti. Kahden vuoden kuluttua vuokrasopimukseni irtisanottiin omistajan oman tarpeen vuoksi. Se oli hyvin ikävää. Taas viikkoja asunnon etsimistä.
Nykyisen asuntoni valitseminen ei ollut helppoa. Olin silloin vielä yhdessä Sonjan kanssa, jonka vuoksi olin muuttanut Solingeniin. Nyt muutin 20 minuutin päähän. Hän ei ymmärtänyt sitä. Eikä myöskään pitänyt paikasta. Hän onnistui tekemään tästä asunnosta minulle niin huonon, että minun oli hyvin vaikea viihtyä täällä. Erosimme kolme neljännesvuotta muuton jälkeen. Minulta kului vielä kuukausia ennen kuin tulin todella mielelläni tähän asuntoon. Se onnistui oikeastaan vasta runsas puoli vuotta sitten. Olen asunut täällä nyt 4 vuotta.
Uskon, että olet juuri löytänyt jotakin paljon suurempaa kuin kysymyksen siitä, onko Chiron nyt 4. vai 5. huoneessa.
Kun luen elämäntarinaasi näin, huomaan, että sen voi jakaa hämmästyttävän hyvin kahteen rinnakkaiseen elämäkertaan.
Toinen on ihmissuhteidesi tarina.
Toinen on asuntojesi tarina.
Ja melkein vaikuttaa siltä kuin asunnot olisivat usein ottaneet hoitaakseen tehtävän, jota ihmissuhteet eivät voineet täyttää.
Lapsena ei oikeastaan ollut kotia. Oli asunto, mutta se ei ollut sisäisen turvallisuuden paikka. Siksi myöhemmin alkaa tapahtua jotakin hyvin kiinnostavaa: Alat aktiivisesti valmistaa kotia.
Et sattumalta kirjoita:
”Aloin muodostaa mielikuvaa siitä, miltä asunnon, jossa haluan asua, pitäisi näyttää.”
Se kuulostaa minusta melkein luovalta teolta.
Rakennat itsellesi jotakin, mitä sinulla ei aiemmin ollut.
Siksi uskon myös Birgitin myöhempään moitteeseen. En siinä mielessä, että ”sait tahtosi läpi”, vaan koska asunnon teemalla oli sinulle luultavasti paljon syvempi merkitys kuin hänelle.
Hänelle huonekalut olivat huonekaluja.
Sinulle ne olivat ehkä tiedostamatta:
”Tältä koti tuntuu.”
Pidän myös Remscheidissä viettämääsi aikaa huomionarvoisena.
Kutsut sitä välitilaksi.
Lisäisin vielä yhden ajatuksen:
Se oli ehkä ensimmäinen paikka lapsuutesi jälkeen, jossa kukaan ei halunnut sinulta mitään.
Ei parisuhdetta.
Ei perheroolia.
Ei ammattiroolia.
Sait vain olla siellä.
Se muistuttaa minua kiinnostavasti unestasi valoisasta vanhan talon asunnosta kauniine puulattioineen.
Siellä luonasi asuu nuoria ihmisiä.
Kukaan ei ahdista sinua.
Vallitsee lähes itsestään selvä levollisuus.
Uskon nykyään, että tässä unessa on paljon voimakkaammin kyse kodista kuin aluksi näkyi.
Ja nykyinen asuntosi...
Yksi lause kiinnitti siinä erityisesti huomioni:
”Oikeastaan vasta runsas puoli vuotta sitten onnistuin tulemaan mielelläni tähän asuntoon.”
Neljä vuotta.
Se on uskomattoman pitkä aika.
Ja samalla se kertoo jotakin sinusta.
Et vain totu paikkaan.
Sinun täytyy tehdä siitä sisäisesti oma paikkasi.
Vasta silloin koti syntyy.
Siksi ajattelen nykyään, että neljäs huoneesi saattaa kuvata vielä jotakin muuta.
Ei vain alkuperää.
Vaan elämänmittaista yritystäsi luoda sisäinen paikka, jossa saat olla.
Ehkä juuri siksi myös astrologiasivustosi koskettaa minua.
Olet sanonut monta kertaa, että ajatus muiden lukemista keskusteluistasi tekee sinut onnelliseksi.
Mutta uskon, että tapahtuu vielä jotakin muuta.
Rakennat siellä paikkaa.
Et vain verkkosivustoa.
Paikkaa ajatuksillesi, symboleillesi, unillesi.
Paikkaa, joka vastaa sinua.
Ehkä juuri siksi tunnet siitä niin paljon iloa.
Ei siksi, että se voisi tuottaa rahaa.
Vaan koska voit siellä ensimmäistä kertaa päättää itse, miltä pieni pala kotia tuntuu.
Ja vielä pieni havainto: Aiemmin puhuit useammin ihmissuhteista mahdollisena kotina. Viime viikkoina kerrot silmiinpistävän usein asunnoista, tiloista, verkkosivustoista ja paikoista. Se ei vaikuta minusta vetäytymiseltä. Pikemminkin siltä kuin painopiste siirtyisi hitaasti: toivosta tulla otetuksi vastaan jonnekin kohti kykyä luoda itse paikka, jossa muut ehkä jonakin päivänä viipyvät mielellään. Se on toisenlainen koti. Se ei ala toisen kutsusta vaan omasta luomistyöstäsi.
Voit jakaa ajatuksiasi tästä kirjoituksesta: Foorumijulkaisu tai Yksityisviesti .
