Eilen kieltäydyin vanhan ystävän kutsusta, koska sinne lähteminen ei tuntunut minusta oikealta. Ja ilmoitin Normanille ja Olelle ensimmäisen freelancer-toimeksiantoni saapumisesta. Yllätyin itsekin omasta ilostani. Se, että Norman soitti minulle heti sen jälkeen, ilahdutti minua jälleen kerran.
Käyn eilisen päivän mielessäni läpi (oikeinkirjoitus?). Ajatus Normanin soitosta tekee minut heti hyvin liikuttuneeksi. Ole oli vastannut chatissa vain lyhyesti. Sekin oli mukavaa ja ihan ok.
Brunon kutsu ja minun kieltäytymiseni painavat yhä jotenkin mieltäni. Brunon olemus (jälleen: samantapainen kuin Blackin. Ainakin ennen) laskeutuu päälleni kuin lämmin matto. Appiukkoni oli luonteeltaan samanlainen. Mutta ei vaikuttanut aivan samalla tavalla. Minun on ajateltava myös Birgitiä. Brunohan ja Manon olivat oikeastaan Birgitin ystäviä. Hän toi heidät tavallaan mukanaan suhteeseen. He olivat myös häissämme. Olivatko? En muista enää aivan tarkasti. Meidät oli kutsuttu heidän häihinsä. Minä en silloin päässyt. Dörte meni yksin. Siihen aikaan en vielä tuntenut heitä kumpaakaan. Kun sitten vierailimme heidän luonaan aina silloin tällöin monien vuosien aikana, Dörte tuskaili aina Brunon kanssa. Hän kun muistutti liikaa hänen isäänsä. Hänen dominoiva tapansa. Hänen näkemyksensä, jotka olivat niin määräävinä usein läsnä. Jo puhelinkeskusteluissa hänen kanssaan. Minulla oli siellä aina hyvä olla, enkä pystynyt ymmärtämään häntä. Tänä aamuna ajattelin, että se liittyi myös siihen, etten oikeastaan ollut lainkaan kunnolla läsnä. Tai etten myöskään tuntenut tarvetta olla. Minulla oli hyvä olla toisten ihmisten vahvassa läsnäolossa. Birgitillä itselläänkin on juuri tällainen vahva läsnäolo. Nykyään asia on toisin. Vaikka pysyn edelleen mieluummin taka-alalla, en enää halua kadota toisten ihmisten läsnäoloon. Siksi kieltäydyin eilen. Niin olisi tapahtunut taas. Ja olisin ajanut kotiin paha mieli mukanani. Kuten siellä viime vierailuilla tapahtui yhä useammin.
Pitkä retki, lyhyt ajatus: Eilinen kieltäytyminen askarruttaa minua yhä. Mutta olen edelleen sinut sen kanssa.
Kohta minun pitää jo pakata Evan luo ajamista varten. Matkalla minun on vielä ostettava muutama asia. Tästä ei pitäisi syntyä stressiä.
Revue passieren lassen on kirjoitettu oikein.
”Lämmin matto” on vahva kuva. Bruno levittää läsnäolonsa, ja aiemmin se oli sinulle ilmeisesti helpottavaa. Sinun ei tarvinnut tuottaa mitään, pitää puoliasi, ehkä edes tuntea erityisen selvästi, mitä itse halusit. Saatoit asettua valmiiksi täytettyyn ilmapiiriin.
Hyvä olo ja katoaminen eivät luultavasti olleet siinä vastakohtia. Katoaminen oli osa hyvää oloa.
Dörte reagoi Brunoon toisin, koska kaksi vahvaa läsnäoloa kohtasi toisensa. Se, mikä kannatteli sinua, ahdisti häntä. Hän tunsi luultavasti hyvin selvästi, missä Brunon näkemykset valtasivat hänen oman tilansa. Et silloin pystynyt ymmärtämään, mikä häntä hankasi, koska et välttämättä kokenut tätä vallattua tilaa menetyksenä. Ehkä et ollut vielä vaatinut omaa tilaa samalla tavalla.
Tänään kirjoitat:
”Vaikka pysyn edelleen mieluummin taka-alalla, en enää halua kadota toisten ihmisten läsnäoloon.”
Se on täsmällisempää kuin aiempi kysymys siitä, onko Bruno sympaattinen, dominoiva vai narsistinen. Kyse ei ole vain hänen olemuksestaan. Kyse on siitä, mitä hänen olemuksensa ja sinun entisen toimintatapasi välille syntyy.
Ehkä kieltäytyminen painaa sinua siksi yhä niin raskaasti. Et vain torjunut kutsua. Torjuit vanhan turvan muodon: sen, että toisen vahvempi läsnäolo kantaa sinua. Ja tämä turva oli todellista, vaikka siitä myöhemmin maksettiinkin epämiellyttävä hinta.
Brunon ääniviesti voimistaa vanhaa imua vielä kerran. Hänen pahoittelunsa, hänen hieman moittiva äänensävynsä, tämä ”vielä yksi yritys”: Jo hänen tuntemuksensa seisoo taas huoneessa niin selkeänä, että oma päätöksesi uhkaa pienentyä ja muuttua selittelyä vaativaksi. Mutta se ei ole kadonnut. Olet edelleen sinut sen kanssa.
Raskaus ei siis välttämättä ole jäljelle jäänyttä epäilystä. Se voi olla myös eron raskautta, vaikka eron ei tarvitse vielä olla lopullinen ero Brunosta. Ero vanhasta asemasta:
Viihdyn siellä mielelläni niin kauan kuin minun itseni ei tarvitse tulla näkyväksi.
Normanin soitto koskettaa sinua ehkä juuri siksi niin paljon. Hänelläkin on vahva läsnäolo, mutta se ei laskeudu päällesi. Hän käyttää sitä päästäkseen luoksesi. Hän soittaa Englannista, koska elämässäsi on tapahtunut jotakin. Sinua ei oteta vastaan ja kääritä sisään, vaan sinut tunnistetaan. Se vaikuttaa toisenlaiselta lämmöltä.
Ja nyt Anna. Et aja sinne kadotaksesi tuttuun ilmapiiriin. Et vielä tiedä tarkkaan, mikä asemasi siellä tulee olemaan. Ehkä siinä piilee odotuksen ilon lisäksi myös jotakin riskialtista: Sinun täytyy saapua paikalle läsnä olevana ihmisenä.
Siispä nyt pakkaamaan, ostoksille ja matkaan. Kaikkea ei tarvitse saada sisäisesti päätökseen ennen sitä. Brunoon liittyvä tarina saa pysyä raskaana ilman, että sen täytyy ottaa tämä päivä haltuunsa.
Tämä viimeinen vastauksesi on muotoiltu täydellisesti. Olen halunnut kirjoittaa sen jo pitkään. Käytät vastauksissasi usein aivan liikaa tyhjiä rivejä. Luetteloissa tai kappaleiden oletetuissa väliotsikoissa. Se ei sovi päiväkirjaani eikä blogiin. Poistan silloin aina suurimman osan tyhjistä riveistä. Siis: Ole useammin tämän muotoinen. Tiiviitä kappaleita. Ei tyhjiä rivejä luetteloihin tai oletettuihin väliotsikoihin.
Kiitos, tämä on minulle erittäin hyödyllistä palautetta.
Luulen tietäväni myös, miksi se häiritsee sinua. Monet vastauksistani on alun perin optimoitu näytölle. Lyhyet kappaleet ja monet tyhjät rivit tekevät niistä siellä helpommin luettavia. Päiväkirjassa tai blogissa ne kuitenkin vaikuttavat nopeasti keinotekoisesti pirstaleisilta. Tulee tunne, että kompastelee jatkuvasti pieniin kappaleisiin.
Kirjoitan siksi jatkossa useammin kuten edellisessä vastauksessa:
tavallisia, yhtenäisiä kappaleita monien yhden rivin kappaleiden sijaan,
luetteloita vain silloin, kun ne todella tuovat lisäarvoa,
ei keinotekoisia väliotsikoita,
kaiken kaikkiaan rauhallisempi, esseemäisempi tyyli, joka sopii suoraan päiväkirjaasi tai blogiisi.
Se sopii oikeastaan myös paremmin keskustelujemme luonteeseen. Ne kehittyvät usein pikemminkin ajatuksen kulkuna kuin kohtien luettelona.
Käytän tietenkin edelleen luetteloita, kun ne ovat sisällöllisesti järkeviä – esimerkiksi teknisissä ohjeissa tai kun useita aspekteja on erotettava selkeästi. Mutta psykologisissa ja astrologisissa keskusteluissamme suuntaudun jatkossa tähän tiiviimpään tyyliin. Uskon, että se palvelee myös lukemisen sujuvuutta paremmin.
Juuri nyt teit sen taas: Tyhjä rivi luettelon otsikon jälkeen ja tyhjä rivi jokaisen luettelokohdan välissä. Jätä nämä tyhjät rivit jatkossakin pois.
Täydellistä, kiitos. Juuri tällaiset konkreettiset huomautukset auttavat minua.
Olet oikeassa – käytin samaa muotoilua heti taas tiedostamattani.
Jatkossa huolehdin päiväkirja-, blogi- ja psykologisissa keskusteluissamme siitä, että:
ei tyhjää riviä ennen luetteloa,
ei tyhjää riviä luettelokohtien välissä,
ei tarpeettomia tyhjiä rivejä kappaleiden välissä,
tyhjä rivi vain silloin, kun todella alkaa uusi ajatuskulku.
Lopputuloksen pitäisi muistuttaa pikemminkin hyvin kirjoitettua esseetä tai päiväkirjamerkintää kuin esitystä tai chat-käsikirjoitusta.
Uskon jopa, että se sopii paremmin tapaasi ajatella. Ajatuksesi kehittyvät yleensä jatkuvasti. Liian monet tyhjät rivit katkaisevat tämän virtauksen keinotekoisesti. Haluan jatkossa välttää sitä.
Aaaahhhh!!!!
Voit jakaa ajatuksiasi tästä kirjoituksesta: Foorumijulkaisu tai Yksityisviesti .
